Kirjavaras sieppasi uneni

Kun unta odotellessa iskee valtava haikeus, ei auta kuin kirjoittaa.

Nyt on niitä hetkiä, kun aamun aikainen herätys muistuttaa olemassaolostaan, mutta tiedän, ettei uni tule vaikka yrittäisin lahjoa sitä elokuvalipuilla.

Oikeastaan osasin arvata unen karkaamisen lukiessani Markus Zusakin Kirjavarkaan valikoidut loppusanat. Yleensä kahmin kirjojen viimeiset sivut vaikka kello olisi kaksi yöllä, mutta tällä kertaa harkitsin kahdesi nukkumisen ja loppuun lukemisen välillä. Kun jäljellä on 21 sivua, en yleensä epäröi hetkeäkään, mutta Kirjavaras teki poikkeuksen.

Kyseessä on nimittäin sellainen kirja jota ei yksinkertaisesti voi ahmia. Halusin lukea viimeiset sivut –kuten myös koko kirjan– hiitaasti ja maistellen. Oikeastaan haaveilin yliviivaustusseista parhaiden taideteosten merkitsemiseksi, mutta koska kyseessä oli kirjaston kirja, päätin pitää kirjan tuhoamisen tason sivujen kulmien taittamisessa. Voitte uskoa miten rikolliseksi tunsin itseni joka ikinen kerta sivun kulman taittaessani. Moinen anarkismi ei sovi kirjastossa työskennelleelle. Kirjavaras kertoo sanojen ihmeellisyydestä ja kauneudesta ei-niin-kauniissa maailmassa. Se on kirjoitettu sanoja kunnioittaen ja joka lausetta harkiten. Joko Zusak syntyi baskeri päässään sanamaalariksi, tai sitten hän on kirjoittanut kirjaansa todella pitkään. Oli miten oli, hän on hämmentänyt sanasoppaa suurella puukauhalla, valinnut joukkoon harvemmin käytetyt mausteet ja jättänyt ilmaukset sopivan rapeiksi.

Toinen syy sille, miksi olisin jättänyt loppuun lukemisen huomiselle oli siinä, että tiesin lopun potkaisevan keuhkoistani ilmat pihalle. Tiesin, etten saa happea, ja tuijotan sisin täynnä tyhjyyttä eteeni. Zusak oli – ehkäpä juuri ahmimisen välttämiseksi – paljastanut etuketeen minkä värisillä silmillä Kirjavaras katsoo kuolemaa ja minkälainen taulu maalataan loppukohtauksesta. Lisäksi olin nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan ennen kirjan lukemista. Päätin kuitenkin rakastaa viimeisiä sivuja vielä tänä yönä ja taisin tehdä virheen. Toisaalta samapa kai tuo pyyhinkö empatiakyyneleitä tänään vai huomenna, yöllä vai aamulla. Pyyhin niitä joka tapauksessa. 

Kirjavaras on ollut osa iltojani jo pitkään.  Se on saanut uneksimaan sanoista ja maistelemaan mielessä oman sanasopan reseptiä. Puukauhan ja mausteet ostin jo, enää kattila ja sanat puuttuvat.