Lumienkeleitä

Metsän reunassa persikkataivas, kevyet puut. Pihalla kaksi lumienkeliä. Omenapuut, lehtensä tiputtaneina.
Sisällä kaipaus, suuri ja satuttava.

Ehkä sinä tulet huomenna. Lumienkelit heräävät unestaan, puihin liimataan vaaleat pienet silkkipaperihiirenkorvat ja taivaalla tuikkii siniset silmät. 

Tai sitten taivas itkee enkelit vesisateen mukana pois maailmasta ja sumu kietoo puiden latvat suojiinsa. Näkymättömiin. Pois surun ulottuvilta. 

Metsän reunassa persikkataivas, kevyet puut. Pihalla kaksi lumienkeliä. Omenapuut, lehtensä tiputtaneina.
Sisällä odotus, pieni ja punastunut.

Sielussa sinistä

Pihalla vaalea persikkataivas, pumpulisade.
Tumma järvi, valkeat rannat.
Hiljainen loiske, kylmät kivet.

Sielussa sinistä.

Kaikuu Gloria

On hetkiä jolloin on kaunista istua kirkon takapenkissä hiljaa, yksin.
Tulla kirkkoon myöhässä ja lähteä ikkunan taakse lumipyryyn ennen muita.
Kuunnella hetki omaa sielunmaisemaa. Laulu kertoo rakkaudesta. Kaikuu gloria. 

Kylässä

Sanat tulivat aamulla kylään.
Ne maalasivat taideteosta pääni ympärillä.  Hykertelivät onnellisina ja iloisina. Pyörähtelivät ympäriinsä.

Ne tulivat niin arvaamatta, yhtäkkiä. Jokin muisto tai tunne kutsui ne käymään. Avasi oven niiden tulla sisään. 

Ja ne tulivat. Ilahduttivat aikansa jutuillaan ja kieppuivat sitten pois. 

Minä jäin haikean onnellisena hymyilemään ja jätin oven raolleen. Perään kuiskasin, tulkaa taas uudelleen.

Aamu. Minun ja sinun.

Huomenta, sanot monta tuntia odottamasi sanan lempeästi.
Vastaan pienellä hymyllä ja vedän peittoa hieman lähemmäs korvia. Olen vasta hieman raottanut silmiä, enkä ole vielä valmis kohtaamaan koko maailmaa. 
Istut sängylläsi ja katselet minua hyväntahtoisesti hymyillen. Liian monta ajatusta paistaa kasvoiltasi jotta osaisin tietää mitä ajattelet. 

Otatko aamupalaa, kysyt. Tai oikeastaan saat itse ottaa, minä söin jo. En vastaa edelleenkään mitään, etkä sinä edes odota vastausta. Nouset sängyltäsi ja käyt hakemassa lipaston ylimmästä laatikosta kirjan. Villasukkasi hankautuvat lattiaa vasten. Lattian puut naurahtavat hiljaa. 

Istut takaisin sängylle ja avaat kirjan, et kuitenkaan lukeaksesi sitä. Koko aamun olet odottanut että heräisin. Että saisit kertoa minulle unestasi ja siitä miten puhuin yöllä unissani. Kerrot artikkelista, jota luit aamulla minun vielä nukkuessa ja usvasta joka lepäsi pihanurmella. 

Mitä syödään lounaaksi, minulla on nälkä, kysyt. Raotan peittoa ja livahdan sen välistä pois. Lämmin turvapesä on kadonnut ja jäljellä on vain unesta sumuiset silmät ja paljaiden varpaiden ääni lattialaudoilla.
On kohdattava maailma.

Vuohenjuusto-kurpitsapiirakka viikunoilla

Tänään fiilistelin syksyä kurpitsapiirakan merkeissä. Vanhempien pihamaalla tuoksui koulujen alku ja äiti oli vierailuni kunniaksi ostanut kaupasta kurpitsan. Hän tokaisi innoissaan, että ajatteli minun keksivän siitä jotakin mukavaa. Otin haasteen vastaan ja yhdessä selasimme viittäkymmentä parasta kurpitsareseptiä. Niistä suosikiksi nousi vuohenjuusto-kurpitsapiirakka viikunoilla. Lähikaupan valikoima kuitenkin petti, eikä Ricotta-juustoa tai tuoreita viikunoita ollut tarjolla. 

Pohjan myös tein täysin omasta päästä ilman mittoja. Käytä pohjan määrissä siis omaa näppituntumaa. Tässä siis muunneltu ohje, alkuperäisen ohjeen läydät englanniksi täältä.

Makea kurpitsa tuo sopiavsti tasapainoa voimakkaalle vuohenjuustolle. Piirakka saatta kuitenkin jäädä koskemattomana lautaselle jos suolaisen ja makean yhdistelmä on kovin vieras ja uusi. 

Pohja

2,5 dl kaurahiutaleita

1 dl ruisjauhoa

1 dl sämpyläjauhoja

1 dl rypsiöljyä

1,5 dl maustamatonta jogurttia

1 tl suolaa 

1 tl leivinjauhetta

2 kananmunaa

Täyte

n. 500g kurpitsaa

oliiviöljyä

4 kuivattua viikunaa (Pirkka pehmeät kuivatut viikunat)

150g ranskankermaa

3 kananmunaa

suolaa

mustapippuria

2-3 valkosipulin kynttä

100g vuohenjuustoa

kourallinen basilikaa

Kuori kurpitsa ja pilko kuutioiksi. Levitä kuutiot uunipellille, lorauta päälle oliiviöljyä ja paista 180 asteessa puoli tuntia. 

Sekoita pohjan ainekset, voitele vuoka ja painele pohja vuokaan. Paista pohjaa uunissa 5 min. 

Pilko viikunat pieniksi palasiksi. Sekoita keskenään viikunat, ranskankerma, kanamunat, suola, mustapippuri, murskattu valkosipuli ja hienonnettu basilika. Lisää seokseen kypsennetyt kurpitsat ja kaada seos piirakkapohjan päälle. Pilko vuohenjuusto siivuiksi ja asettele piirakan päälle. Paista 200 asteessa 20-30min. Koristele piirakka tuoreilla basilikan lehdillä. 

Nyt uudemman kerran tehdessä laittaisin myös täyteseokseen 50g vuohenjuustoa. Kuitenkin esimerkiksi vuohenjuustoa vierastava siskoni nyppi pienenkin määrän pois piirakkansa päältä. Vuohenjuuston ystäville syksyinen resepti on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen!

Tähtien tanssiaiset

Me metsästimme tähdenlentoja, sinä ja minä. 

Sinä sanoit ettei niitä näe tänä yönä. 

Pilvet ovat suojanneet pimeänpelkoiset tähdet yön synkältä siniseltä. Mutta minä sanoin etteivät tähdet pelkää pimeää. 

Eivät tänä yönä, sillä tänä yönä tähdillä on tanssiaiset. 

Ajoimme punertavien pilvien läpi rantaan. 

Purjeveneiden mastot huojuivat tuulessa ja sinikeltaisina hohtavat pilvet vastarannalla muistuttivat auringon jatkavan loputonta työvuoroaan taivaanrannan takana. 

Minä kuplin ilosta kuin puurokattila äidin hellalla, sinä laskit tähdenlentojen sijaan mitä maksaisi lentolippu höyhensaarille pilvien taa. 

Vaikka pilvet pitivätkin yhä hallussaan taivaan herruutta, uskoin vakaasti, että tanssilattian valtaisivat vielä tähdet. 

Tiesin, ettei tänä yönä nähtäisi koko juhlia, mutta muutaman valssin olin sopinut tähtien kanssa, ja luotin tähtiini. 

Sitten näin ensimmäisen. 

Se liukui hetken tanssiparketilla ja katosi sitten pimeään. 

Sinä tulit lähemmäs jotta näkisit tanssipartnerin seuraavan perästä, mutta eivät tähdet lennä toistensa ratoja, ne valitsevat itse omat reittinsä. 

Kun rakensin riittävän kauan luottamusta, uskalsi pilvipeitto näyttää minulle vielä muutaman tanssin. 

Mutta näit sinäkin tähden lentävän, sinä näit yön kauneimman tähden tanssin.

Junahavaintoja

Sanat lipuvat eteenpäin kirjan sivuilla. 

Korvissa soiva musiikki imaisee mielen tyhjiöön. 

Kuulutus seuraavasta asemasta hätkähdyttää sumusta. Vastahan pysähdyttiin viimeksi. 

Käärin nuhjuisen eilisen eväsleivän foliokääreistä. On nälkä mutta ajatus syömisestä kuvottaa. Kirjassa mies hyppäsi juuri metron alle. Näin sen. Näin veren. Ja nyt en ole tässä. Olen kirjassa, olen musiikissa, olen muiden elämissä. Päätän kääriä leivän takaisin folioon. 

Syön kun olen jälleen minä. 

---------------------

Vanha nainen hapuilee oven avauspainiketta päällään kukkaleninki, jollaista kukaan ei ole käyttänyt vuosikausiin. 

Aika kuluu. 

Juna pysähtyy Kouvolaan. Nuori nainen kävelee määrätietoisesti laituria pitkin. Ohuet hiukset ja kasvoissa häivähdys jotain tuttua. 

Pisarat valuvat hitaasti seisovan junan ikkunoita pitkin. Ihmiset kohtaavat. 

Matkat päättyvät. 

Minä en ole koskaan perillä. 

Aikaa ei ole.

 Juna liikkuu taas.

----------------


Takanani istuu söpö pieni nainen. 

Virkattu valkonen baskeri. 
Hymyilee pienillä huulilla. 
Kävi ostamassa Iltalehden ravintolavaunusta. 
Tekee ristikot. 
Taittelee lopusta lehdestä korin. 
Kerää koriin hyviä ajatuksia.
Vain hyviä ajatuksia.

Kirjoita

Kirjoita, sinä sanoit.

Vastasin etten osanut, en pystynyt.
Että sisälläni oli tulppa, joka estää sanojen vapaan kulkemisen sisälläni. Osasin ihailla kerroskiisselitaivasta ja tuoreita yrttejä vesilasissa. Kuulin jopa tuulen kertomat tarinat, mutta silti en osannut kirjoittaa. Tuntui, kuin joku olisi vienyt sanani. Että tuuli olisi pyörittänyt sanoja ympärilläni, mutta en kuitenkaan olisi saanut yhdestäkään otetta.

Kirjoita, sinä sanoit uudelleen.
Kirjoita silti, kirjoita heti huomenna.

Niin, vastasin ja hymyilin sohvatyynylle.
Sitten sinä vaihdoit aihetta, mutta minun sisälläni satoi.
Tuuli oli tyyntynyt ja sanat laskeutuivat sateen mukana ulottuvileni maahan.

Ja voi miten olinkaan sanojani kaivannut.

Arkistojen kätköistä: Kultakaloja ja pikkukiviä

Joskus pahin pelkoni on, että sanat karkaavat. Kun sisälläni olevassa meressä ui kultakalojen parvi pelkään, että joku heittää pienen kiven. Kalat säikähtävät ja säntäävät parvena pois. Sitten on hiljaista. On tyhjää. On vain tavallisia ahvenia ja haukia. Ei kultakaloja.

Kuitenkin minusta tuntuu, että kauneimmat sanat eivät tule pakottamalla. Ne sanat, jotka on tarkoitus kirjoittaa, piirtää muistiin paperille, pitävät kyllä huolta itsestään huomiseen asti. Vaikka kivi molskahtaisikin, ja kultakalat pakenisivat pelosta, uisivat vahvimmat kalat takaisin.

Ajallaan.

Kesäsade

Katselin ikkunasta.
Ulkona oli kesäsade vaikka vielä oli kevät.
Vastakkaisen talon valkoinen koira katsoi minua parvekkeelta takaisin.
Auto ajoi taloni eteen.
Isä toi pojan ja pojan pyörän kotiin.
Odotin milloin poika ja isä halaisivat.
Eivät halanneet.
Poltin mikropopkornit.

Rakasta jokaista säveltä

Rakasta jokaista säveltä jonka soitat.

Anna merkitys jokaiselle sanalle jonka kirjoitat. 

Sillä muuten sävelet valuvat hukkaan, ja sanat ovat syntyneet turhaan.