Postinkantaja

Antti Jokinen, Vaaherkuja 3 . Tämä Lidl:n mainoksesta repäistylle palaselle sotkuisella, hermostuneella käsialalla kirjoitettu osoite on kaikki mitä sinusta tiedän. Olen nähnyt sinut monta kertaa tiputtamassa sanomalehden toisensa perään postiluukusta sisään. Olen hiipinyt aina ylempään kerrokseen ja samalla seurannut työtäsi, ollen lopulta päivittäin rappumme ullakolla. Olin luullut ettet huomaisi minua, mutta viime tiistaina tämä lappu odotti minua vintin rappusten toisella askelmalla. Lapun toisella puolella luki nimeni.

Tuuli liimaa hiukseni kiinni huuliini. Olisi pitänyt jättää huulirasva laittamatta, ajattelen. Poimin röpelöreunaisen paperinpalan taskustani yhä uudestaan. Katson sitä läheltä ja kaukaa, mutta se pysyy samana eikä kätke sisälleen minkäänlaista salaista viestiä. Toisaalta, mitäpä se voisikaan kätkeä, sillä sinähän olet mies etkä ajattele kovinkaan monimutkaisesti, uskoisin.

Allani narahtaa puinen rappunen ja herään jälleen tähän hetkeen. Samassa järjen ääni tivaa pääni sisällä tekoni turvallisuutta ja kehottaa pinkomaan pakoon lukion kolmannella tehdyn Cooperin testin määräämää vauhtia, mutta jalkani eivät liiku. Katseeni on lukittautunut puoliksi irronneeseen nimikylttiin ovessa, rapistuneeseen vaaleansiniseen maaliin laudoissa ja kuolleeseen ruukkukukkaan, jota on kasteltu viimeksi viime vuosisadan puolella. Hitaasti käteni ojentautuu kolkutinta kohden, kohti messinkistä, alastoman puun runkoa. Kylmä tuskan hiki herahtaa otsalleni ja olen juuri pyyhkimisilläni sitä tarkkaan valitun, keltaruudullisen syystakkini hihalla, kun ovi edessäni aukenee ja sinä seisot mykkänä ovenraossa tuijottaen minua. Tällä kertaa siis sinä olet tarkkaillut minua viereisestä pienestä ikkunasta tahrautuneiden pitsiverhojen takaa. Soimaan itseäni, sillä olisihan minun pitänyt arvata sinun katselevan.

Sinulla on päälläsi ruskeat vakosamettihousut ja metsänvihreä korkeakauluksinen poolopaita. Housut ovat samanlaiset kuin isoisälläni ja paidalle on roiskunut tomaattikastiketta. Ohitsesi näen olohuoneeseen, jota kalustavat vanhat nahkasohvat, jotka yhdessä himmeän valaistuksen kanssa luovat kodikkaan, hämyisen tunnelman. Katsot minua pitkään ja tarkkailen silmiesi liikkeitä. Katsot kiharia hiuksiani, lävistettyä korvaani, liian pitkää nenääni ja lopulta, lopulta sinä katsot silmiäni. Silmistäni näet sydämeni ja se on kaikki mitä tarvitset tietääksesi mitä ajattelen. Osoitelappu putoaa kädestäni eteisen lattialle, vanhoista Hesareista punotun lehtimaton päälle. Siihen se kuuluu ja yhdessä teemme lapusta uuden kerroksen mattoon.

--------------------------------------------------------------------------------------

Yllä oleva teksti on kirjoitettu ÄI 10 -luovan kirjoittamisen kurssille. Tehtävänantona oli kirjoittaa teksti sanojen: alaston, tuska ja lehtimatto pohjalta.