Istun Ikean valkoisella klaffituolilla keittiön pöydän ääressä.Vaaleanpunaisen kynttilän olen sytyttänyt vaalimainostulitikuilla. Katulamppujen keltainen, lämmin valo karkoittaa muuten pimeän asunnon varjojen asukit muualle.
Katson ikkunasta alas kadulle. Yksittäiset pariskunnat ottavat tukea toisistaan keinuessaan kotiin perjantain vaihtuessa lauantaiksi. Ohi ajavan auton kuljettaja näyttää aloittavansa yöunensa kesken matkansa. En ihmettelisi vaikka istuisin tässä vielä aamun haukotellessa. Taivas on vaikeaselkoisen tunkkainen, aavistuksen violetti. Jospa se aamulla olisi kirkas ja pesty puhtaaksi.
Kuvittelen millaista olisi jos istuisit kanssani pöydän ääressä. Istuisimme hiljaa ja tuijottaisimme kadulle. Sinä rakastaisit katulamppujen heijastumista vesilammikoista, minä ohi kulkevia ihmisistä ja naapuritalon parkkipaikalta talon varjoon katoavaa citykania.
Kääntäisimme välillä katseemme toisiimme.
Emme sanoisi mitään, tutkisimme vain mieliämme toistemme silmistä peilaten. Sitten kastaisimme huulemme vuorotellen appelsiiniteehen, laskisimme mukimme pöydälle varoen kolistelemasta. Hymyilisimme varovasti ja silmissäsi olevat tähdet tuikahtaisivat kolmesti.
Kääntäisimme katseemme takaisin kadulle ja huomaisimme sateen lakanneen.
Sinusta maisema olisi kauniimpi näin, kun valot heijastuvat tarkemmin, eikä sateen suru ole niin suuri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommentti, piristä päivääni :)