Vaaleita aamuja ja Taivaslaulua

Tänään olen viettänyt pitkää aamua. Haikeat ja hitaat aamut taitavat olla lemppareitani tässä maailmassa. Olen palannut peiton alle useampaan otteeseen, sopinut itseni kanssa aamupalatreffit parvekkeelle ja pukenut päälleni löysän tunikan ja legginssit. Parvekkeelta näkyy puiden värikkäät lehdet ja syksyn vaalea aurinko.

Tänä aamuna viivyin hetken jos toisenkin eilisen illan tunnelmissa. Eilen istuin nimittäin hämärällä lyhdyin valaistulla lasiterassilla joen rannassa ja hengitin musiikkia. Viitasen Piia maalasi sielunmaisemaani trion voimin ja minä hyrisin tyytyväisenä penkissäni. Topi Saha taituroi keikan toisen puolen. Sahamies oli minulle uusi, joskin oikein positiivinen tuttavuus. Erityisesti sahamiehen bändin, Valtatie 13:n kaustislaisen kontrabasistin sydämeen uivat sävelet vakuuttivat. Musiikillisesti  konsertin toinen puoli oli täyteläisempi, mutta silti tunteisiini vetosi enemmän Viitasen Piian hento ääni ja sähkökitran ja harmoonin tasapainoinen yhteispeli. Yllättävä soitinpariskunta, jossa yhdistyy perinteet ja nykyaika, vaan ehkäpä tässäkin rakkaustarinassa vastakohdat täydentävät toisiaan.

Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on odottanut kärsivällisesti vuoroaan yöpöydälläni. Monet ovat kehuneet kirjan maasta taivaisiin, ja vakuuttaneet että pitäisin siitä viimeistä kulmaa myöten hiottujen sanojen vuoksi. Kaikesta huolimatta olen kirjan antanut odottaa. Ja kiltisti se onkin odottanut, ei huudellut ja kutusunut avaamaan, vaan istunut paikallaan ja viestinyt ”Minä odotan tässä, avaa minut kun olet valmis”. Ja niin tein tänä aamuna, tänään olin valmis pyörittelemään sanoja kielelläni, ja malaamaan kirjan teemoista laajalla väripaletilla. Ensimmäisen sivun luettuani, ja kahvia hörpättyäni lähetin ystävälleni viestin: ”Tarvitsen lisää aamuaikaa, tule puoli tuntia sovittua myöhemmin”. Kuulin korvissani ystäväni huvittuneen hymähdyksen kun puhelimeeni kilahti viesti sen merkiksi että puolen tunnin lisäaika sopi hyvin.

Kirjan kaverina vanilijakahvista on muodostunut fiilistelyaamujen vakiosuosikki. Se on pettämätön ja uskollinen kumppani joka piristää sopivasti löysää aamua ja nyökyttää kiltisti kun hehkutan aamun ainutlaatuisia värejä. Voi näitä vaaleita aamuja. Taivaslaulu sopii näihin säveliin kuin kaardemumma kahviin.

Hattukuvia kerrakseen

Sunnuntaina kuvattiin vihdoin ja viimein ystäväni hattukuvia. Lakin hän iski päähänsä jo viime itsenäisyyspäivänä, mutta kuvat jäivät ottamatta. Niinpä tarjouduin tarttumaan kameraan ja muutama tunti napsittiin kuvia. Malli oli maailman paras: teki juuri niin kuin pyysin, ja hymyili hyytymättä koko kuvauksen ajan. Itse väsähdin ennen ystävääni, huippua!

Käyössä oli lainakamera ja -objektiivi, olin nimittäin tuplabookannut kamerani lainaan muualle. Canon EOS 550D napsutti kivasti kädessä, ja 50mm objektiivilla saatiin kauniisti tausta sumenemaan. Tässä muutama kuva maistiaisiksi. Nämä ovat käytännössä koskemattomia, sillä itselläni ei ollutkaan mitään sopivaa ohjelmaa, muilla koneilla kun olen muokkaukset yleensä hoitanut. Tosin täytyy tunnustaa, että kuvien muokkaus on vielä muutenkin todellinen opettelun aihe!

Sattuihan sitä kuvausreissullamme kaikenlaista. Laituriin rantautui vene ja me hypimme kiltisti pois tieltä. Minä sain huiman vision siitä, miten otetaan kuvia mallin istuessa puussa. Ja niihän me teimme. Luovuttuamme ajatuksesta ohikulkijoiden avusta, tuimme pyörän puun viereen, ja ystäväni kipusi sitä pitkin puuhun. Sukkahousuthan siinä repesivät, vaan mitäs pienistä.

Yleinen ohjeistus meni kutakuinkin näin: "Joohei tää näyttää hyvältä! Sitte vielä vähän nostat leukaa ylemäs, mahtavaa! Ja sitte katse vähän enemmän oikeelle. Jes, huippua, nyt tulee nätti! Sä oot niin kaunis, ja hymyä!"

 Lopulta olimme molemmat tyytyväisiä otoksiin, ja nautimme päivästä kovasti. Pitihän se hattukin saada ikuistettua!

Tanssia sanojen kanssa

Vietin kesäni töissä kirjastossa, oivallinen työpaikka tällaiselle sanojen rakastajalle. Kirjaston aulaan oli laitettu taulu, jossa sai sanoja ja kirjaimia yhdistelemällä muodostaa viestejä. Huima idea!

Kun ulkona paistoi aurinko, ja asiakkaat olivat paenneet kirjaston pölyistä ilmaa rannoille, saattoi henkilökunta hiippailla taulun luokse ja tutkia asiakkaiden tuotoksia. Hykerryttäviä viestejä kerta kaikkiaan ! Eräänä sateisena aamuna kun kaikki kirjat olivat jo löytäneet tiensä hyllyyn ja ovet vielä asiakkailta suljettuna, hurmioiduin itse sanoista ja väkersin nämä hupsut sananparret viimeistä lukuun ottamatta.

Houkutus on suuri hommata tämmöiset oman jääkaapin koristukseksi. Jospa vaikka ajatuksiaan saisi kerrottua helpommin kun sanavarasto olisi suppeampi, tai kämppiksen päivä piristyisi jollakin hervottomalla viestillä. Kasvatusalan ihmisenä ajatus lipsahtaa helposti koulumaailmaan, ja rupean jo väkisinkin harkitsemaan näiden käyttöä opetuksessa tai lapsen tunneilmaisun välineenä.

Ikuinen iltavirkku ja aamun madot

Toivoisin olevani aamuihminen. Aamulla aistit toimivat tarkemmin ja ihmiset hymyilevät leveämmin. Vaan eipä minulla taida olla toivoa aamuvirkkuudesta, Ylen testi nimittäin tuomitsi minut ikuiseksi iltavirkuksi. Sovin ystäväni kanssa brunssin elokuun ensimmäisiksi päiviksi. Itse nukuin puolille päivin, ystävä heräsi leipomaan aamutuimaan. Vaan silti tunsin itseni aamuihmiseksi polkiessani päiväuniltaan heräävän kaupungin läpi ystäväni luo.

Tuona elokuu päviänä olin aidosti onnellinen. Brunssi oli rakkaudella tehty ja ystävän paistamat letut sulattivat viimeisetkin unikohmeet, sämpylöistä puhumattakaan. Maailman parhaita etten sanoisi.  Keitettiinpä vielä vaniljakaffet ja surautettiin mustikkasmoothie, kyllä kelpasi. Kahvi taiottiin vaniljasiirapin avulla, smoothieen lorautin maustamatonta jogurttia, tilkan maitoa, mustikoita sekä vaniljasokeria.

Pitkän kaavan mukaan syömisen jälkeen polkaistiin läheiselle kirpparille, kaupungin parhaalle moiselle. Ja kannatti olla aikainen lintu, kirpparilla nimittäin rakastuin ikihyviksi. Harmi kyllä, tämä rakkaus ei taida olla kestävää laatua, nahkareppu tuskin keikkuu hajoamatta selässäni loppuelämää, sen verran maailmaa jo nähnyt.

Punaiset kengät puristavat pienoisesti varpaista, mutta parilla eurolla päätin sen kestää. Farkut ovat paksumpaa laatua ja vedän ne jalkaan mittarin laskiessa nollan alapuolelle. Silloin muistelen tätä elokuista päivää.